Nuuksiossa jaettiin seuranmestaruuspisteitä erikoispitkillä matkoilla
Maanantaina 3.6.2019 pidettiin Rastihaukkojen seuranmestaruuskilpailun neljäs osakilpailu Helsingin suunnistajien erikoispitkillä radoilla Nuuksiossa. Kisakeskus oli Solvallan rinteillä ja radat olivat pohjoiseen Ruuhijärven suuntaan. Arvokkaita seuranmestaruuspisteitä olikin tullut hakemaan yhteensä 16 Rastihaukkaa ja sarjojen kärkipaikat saavutettiin paikoin hiuksenhienoilla marginaaleilla, esimerkiksi Mieshaukkojen 12 kilometrin radalla Timo Mouhu lunasti täydet 10 pistettä vain kuusi sekuntia nopeammalla ajalla kuin toiseksi tullut Tuomas Helin.
Runsaasta osanotosta huolimatta sarjojen kärkipaikoille ei tullut muutoksia. Pistetilanne onkin päivitetty ja näistä asetelmista on hyvä lähteä kesätauolle keräämään kestävyyttä, voimaa ja tarkkuutta. Niitä kaikkia tarvitaan elokuussa kun seuranmestaruuskisat jatkuvat pitkillä radoilla Raaseporissa.