Rastihaukat järjestää suunnistusopetusta myös jo suunnistuskokemusta omaaville 10-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille Haukkakoulu -nimellä. Oletuksena on, että lapsi uskaltaa liikkua maastossa yksin oman ikäluokkansa mukaisella radalla. Opetuksen pääpainona on kartanluvun kehittäminen ja suunnistuksen taitoharjoitukset. Tavoitteena on, että lapset pystyvät itsenäisesti hyvin suunniteltuun ja toteutettuun suunnistussuoritukseen.
Harjoitukset
Haukkakoulu harjoittelee oman kalenterinsa mukaisesti erilaisissa maastoissa, osa harjoituksista voi olla hieman pidemmälläkin. Haukkakoululaiset osallistuvat myös ahkerasti alueen seurojen harjoituskilpailuihin.
Haukkakoululaiset ovat tervetulleita myös lasten Hippo-suunnistuskoulun harjoituksiin. Heille on yleensä tarjolla myös vaativampia suunnistustehtäviä. Vanhemmat nuoret puolestaan voivat osallistua aikuisten taitoharjoituksiin.
Talvikaudella on tarjolla seuran sponsoroimana kuntosuunnistusta sekä juoksuvalmennusta.
Leirit ja kilpailut
Harjoitusten lisäksi kauden kohokohtia ovat:
- Leirit. Ainakin Leimaus sekä Rastihaukkojen lasten ja nuorten syysleiri.
- Viestit. Tarkoitus on saada omia tai yhteisjoukkueita naapuriseurojen kanssa moniin kotimaan nuorisoviesteihin mm. Nuorten Jukolaan. Vanhemmat nuoret pääsevät myös jo esim. Venlojen ja Jukolan, 25Mannan ja Halikko-viestien joukkueisiin, muutkin reissuille kannustamaan.
- Muut kilpailut. Kannustamme lapsia ja nuoria osallistumaan kaikenlaisiin kilpailuihin: Seuramestaruuskilpailut, Kompanssi-cup, kansalliset (esim. Särkänniemisuunnistus). Mitä enemmän kisoissa kavereita, sitä kivempaa kaikilla. Ja kisoissa hyvillä radoilla ja kartoilla oppii paljon.
- Itärastit. Rastihaukkojen järjestämissä kuntosuunnistustapahtumissa on aina tarjolla ratoja kaikentasoisille. Ja koska niiden järjestämiseen tarvitaan vapaaehtoisia, varsinkin vanhempien nuorten (ja pienempien huoltajien) odotetaan avustavan järjestelyissä edes kerran kaudessa. Nuorille sopiva tehtävä voi olla esim. rastien pois haku maastosta.
Kilpaileminen ei ole kuitenkaan välttämätöntä. Toiminnassa voivat olla mukana kaikki suunnistuksesta ja luonnossa liikkumisesta kiinnostuneet. Tavoite niin kilpailuissa kuin muutenkin on nauttia kivasta harrastuksesta kavereiden kanssa, ilman tulospaineita.
Mukaan toimintaan!
Harjoituksiin osallistuminen edellyttää Rastihaukat ry:n jäsenyyttä. Vuonna 2023 lasten ja nuorten jäsenmaksu on 23 €.
Lue tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta, eduista, maksuista, lisensseistä ja vakuutuksista täältä.
Katso yleinen info seuran nuorisotoiminnasta ja ota yhteyttä nuoriso(at)rastihaukat.fi jos mietityttää mihin ryhmään lapsesi kuuluisi.
Tuleva ohjelma
Tänä vuonna kokeilemme käyttää Nimenhuutoa nuorten tapahtumien ylläpitoon ja ilmoittautumisiin. Lisätietoja nuoriso(at)rastihaukat.fi
Seuraa myös seuran aikuisten tapahtumakalenteria muista tapahtumista.