Hollola-Jukola 2018 – alustavat juoksujärjestykset

Jukolan ja Venlojen viestit lähestyvät ja ilmoittautuminen viesteihin on käynnissä. Molempiin viesteihin on ilmoitettu kaksi joukkuetta. Naiset saavat osallistua kumpaan tahansa viestiin, miehet valitettavasti vain Jukolaan.

Jukolan viesti on siis tänä vuonna 16.-17.6. Hollolan lentokentällä, samassa kilpailukeskuksessa kuin 1987. Lisätietoja Jukolan nettisivuilta, erityisesti kilpailukutsusta.

Venlat kaipaavat vielä yhtä tai kahta juoksijaa, miehissä olisi varamiehen paikka avoinna, loukkaantumisia ja sairastumisia kuitenkin tulee.

Alustava hahmotelma juoksujärjestyksistä on nähtävillä tämän linkin takana. Kommentteja otetaan vastaan joko suoraan taulukkoon, Fb-ryhmän keskustelussa tai valmennus@rastihaukat.fi

Ilmoittautuminen osuustoiveineen tämän linkin kautta.
Ilmoittautuneet näkee täältä.

Yöpymiseen on varattu kolme 10m x 10m ruutua. Ne sijaitsevat Impivaaran alueella (kartassa keltaisella olevat kolme ruutua) aivan kisa-alueelle johtavan tien varressa. Majoituskartasta näkee hyvin myös muut kilpailukeskuksen toiminnot.

Lisätietoja: valmennus@rastihaukat.fi

Jaa tämä: