Haukkojen sisäliikuntakausi käyntiin lauantaina 9.11.

Rastihaukat tarjoaa tänäkin vuonna mahdollisuuden jumpata ja pelata sählyä iloisessa seurassa aina lauantaisin koko talven ajan, lukuunottamatta joulun-uudenvuoden seutua, aina maaliskuun loppuun asti.

Tänäkin vuonna jumppaa vetää rautainen ammattilainen, fysioterapeutti Tiina Tervo-Rantakokko. Jumppa toteutetaan “perusjumppana”, pääpaino lihaskunnon kehittämisellä.

Jumpan jälkeen sählyvuoro “kaikki pelaa” – periaatteella. Muutamana erikseen ilmoitettavana lauantaina sählyn tilalla kehonhuoltotunti.

Koulu on nk “omavalvontakoulu”, eli meillä on avaimet koululle mutta ulko-ovet on pidettävä lukittuna. Kulku sisään ennen jumpan alkua pääovesta. Mikäli pääovi on kiinni ja kaikki ovat jo salissa jumppaamassa niin sisään pääsee ovikelloa soittamalla pienemmästä ovesta jumppasalin päädyssä.

Aika ja paikka:

Lauantaisin 9.11. – 28.3.
Aurinkolahden peruskoulu, Vuosaari (Iiluodonpiha 1)
Jumppa klo 11-12 (Huom! Oma matto mukaan)
Sähly klo 12-13 (Seuralla mailoja, mutta voit ottaa myös oman)

Päivitämme alle tarkempaa ohjelmaa vuoden 2019 osalta. Kannattaa seurata myös FB-ryhmää ja olla tarvittaessa yhtedessä valmennus at rastihaukat.fi

  • La 9.11.  jumppa ja sähly (Tiinaa sijaistaa Anna Takala)
  • La 16.11. jumppa ja sähly
  • La 23.11. tarkennetaan
  • La 30.11. tarkennetaan
  • La 7.12. – ei ohjaajaa, tilalla sisäsuunnistusta
  • La 14.12. tarkennetaan
  • La 21.12. tarkennetaan
  • La 28.12. – ei ohjaajaa, mahdollisesti omatoimisählyä tms.
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *