Rastihaukkojen Piharastikisa 05/2020

Kevään ja alkukesän kisat ja tapahtumat on peruttu, ja seuramestaruusosakilpailujakin on jouduttu siirtämään syksyyn. Niinpä kisailukutinaa helpottamaan järjestetään perinteiset (nyt jo ensimmäistä kertaa!) koko seuran Piharastikisat!

Säännöt

  1. Osakilpailuina toukokuun Piharastiradat:
  2. Tuloksiin lasketaan yhteisaika.
  3. Sarjajako kuten seuramestaruuskilpailuissa eli
    • Lapset vuoden välein D/H2-14
    • Nuoret D/H16 ja 18
    • Nais- ja MiesHaukat (D/H20-45)
    • Lady- ja MasterHaukat (D/H50+)
  4. Nuorimmat eli D/H2-10 -sarjat kirmaavat Rata 1:n, kaikki muut Rata 2:n. Bonusradasta saa lisäpisteitä ainakin tasatuloksissa, mutta sen aikaa ei lasketa yhteisaikaan.
  5. Suoritukset voi kellottaa tapahtumailtana ke 20.5. tai omatoimisesti milloin vain 31.5.2020 saakka.
  6. Reilun pelin hengessä varsinkin aikuisten toivotaan rajoittavan yrityskerran yhteen per rata, eikä reitinvalintojakaan ole suotavaa tutkia etukäteen. Jos nyt on jo käynyt juoksemassa radan jo alkukuusta, niin mukaan vaan silti!
  7. Rastipisteellä tulee käydä niin lähellä rastimerkkiä että sitä voisi koskettaa, mutta nyt ei kosketella.
  8. Nuorten ja aikuisten sarjojen voittajat, sekä lasten sarjoista ainakin kolme parasta palkitaan. Palkintojen jako tuttuun tapaan kauden päättäjäisissä marraskuussa.

Suoritukset ja tapahtumaillat

Osoitteet, saapumisohjeet ja kartat löytyvät Piharastit-sivulta. Kartat kannattaa tulostaa, mutta halutessaan voi toki käyttää niitä myös kännykän ruudulta. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, tule joko tapahtumailtaan tai sovi karttojen noudosta Teemulta (045 6709 707) Vuosaaresta.

Ensimmäinen tapahtumailta järjestetään keskiviikkona 20.5.2020. Ensin Rintinpolun kouluilla klo 17:00-18:00, josta tulospalvelun siirryttyä Punakivenpuistossa noin klo 18:20-19:30. Lähtöjä porrastetaan tilanteen mukaan niin ettei synny ruuhkaa. Luppoaikoja voi käyttää alku-, väli- ja loppuverkkoihin, sekä seurakavereiden kanssa turinointiin sopivaa välimatkaa ylläpitäen. Myös kiipeilytelineitä ym. on lähellä.

Tapahtumaillassa tarjotaan ajanotto emit-leimauksella lähdössä ja maalissa. Rasteilla ei ole leimasimia, vain Piharastien normaalit greppinauhan pätkät. Jos omaa emit-korttia ei ole, sellaisen saa lainaksi. Tartuntojen ehkäisemiseksi suositellaan käsineiden käyttöä. Myös tulostettuja karttoja saa lainaksi. Omat juomapullot mukaan!

Tapahtumailtaan voi ilmoittautua ennakkoon Nimenhuudossa (nuoriso ja yleinen).

Jos kysyntää riittää, niin seuraavalla viikollakin voidaan järjestää vastaava tapahtumailta jonain päivänä.

Tulosten kirjaus

Tapahtumaillan tulokset kirjautuvat suoraan.

Itse kellotetut ajat pitää itse kirjata tulospalveluun. Klikkaa alta  auki osakilpailun tulospalvelusivu, ja sieltä yläreunasta ”Lisää tulos”. Kirjoita nimi, valitse sarja (alle 10-vuotiaat ”Rata 1”, muut ”Rata 2”) ja syötä aika manuaalisesti (hh:mm:ss), ja lopuksi paina ”Lisää tulos”-nappulaa. GPS-lataus ei toimi tiiviin sprinttimaaston takia.

Huomaa, että tulokset kerätään vain radoittain. Kisailutoimikunta summaa osakilpailuajat ja jakaa ne ikäsarjoihin toukokuun jälkeen.

Kisailutoimikunta pidättää oikeuden tarvittaviin sääntömuutoksiin ja muihin kepposiin. Valitukset, tapahtumailtatoiveet ja muu palaute Teemulle tai seuran Facebook-ryhmässä.

Jaa tämä: