Vielä on kisoja jäljellä!
Kesäisen helteiset kelit näyttävät lopulta väistyvän ja tekevän tilaa mukavammille suunnistus- ja juoksukeleille. Tämän viikon torstaina eli 1.9. käydään maastojuoksun osakilpailu lasten ja aikuisten osalta. Kolmen viikon päästä eli 20.9. kisataan yösuunnistuksella. Tässä hieman tarkempia tietoja molemmista.
Maastojuoksu käydään tuttuun tapaan Paloheinän poluilla. Sarjat ja matkat seuraavasti:
- Nais-, Mieshaukka, H/D18, H/D20: 5 km
- Lady-, Masterhaukka, H/D14, H/D16: 3 km
- H/D10, H/D12: 1,8 km
- H/D6, H/D8: noin 1 km
- H/D2, H/D4: noin 400 m
Kokoontuminen torstaina 1.9. klo 18 mennessä Suomen ladun majan kulmalla. Nuorimmille osallistujille toivotaan aikuista saattajaa mukaan, mikäli pururadat eivät ole tuttuja.
Yösuunnistus kisataan tiistaina 20.9. AM-kisojen yhteydessä Espoon Haukkalammella. HS on julkaissut kilpailukutsun ja ilmoittautuminen Irman kautta viimeistään 14.9.
Samalla kannattaa toki vilaista vielä muitakin kisoja, kuten esimerkiksi SM-keskimatka Hyvinkäällä 10.9. johon ehtii vielä ilmoittautumaan viimeistään torstaina! Myös kuntosuunnistuksissa on täysi sesonki päällä. Itärastien lisäksi tapahtumia löytyy Rastilipusta, esimerkiksi yösuunnistusta on vielä muutaman kerran tarjolla Porvoossa tulevien Jukola-maastojen lähellä.